Historiaa
Vuonna 1947 taitava leipuri Sanni Kokko (os. Laurell) perusti oman leipomon, jonka nimeksi tuli Laurell. Monet kaupungin rouvat toivat Sannille leivontatarpeita, joista hän ja siskonsa Taimi leipoivat pullat ja paakkelsit. Sisarukset leipoivat tuotteita Sammon talossa Rantakadulla eli nykyisin Arvi Kariston kadulla.
Sanni joutui pian palkkaamaan työvoimaa, sillä Taimi lähti toiselle paikkakunnalle emännäksi. Aluksi toimi vain pelkkä leipomo, mutta 1950-luvun alusta tuli myös kahvilatoiminta mukaan.
Yritys on laajentunut vuosien varrella. Tällä hetkellä Laurell Oy:llä on yhteensä 2 leipomoa sekä 5 kahvilaa. Hämeenlinnassa Tampereentiellä sijaitsee konditoria-leipomo ja leipomon myymälä. Hämeenlinnan kaupungin keskustassa torin laidalla toimivat konditoria-kahvilat Café Laurell ja Green Laurell. Janakkalan Turengissa on yrityksen toinen leipomo sekä leipomon yhteydessä toimiva myymälä ja kahvila. Janakkalan Tervakoskella sijaitsee konditoria-kahvila ja uusin konditoria-kahvila sijaitsee Tuulosen kauppakeskuksessa.
Laurell on tunnettu pitkistä perinteistä, parhaista raaka-aineista, joustavista toimituksista sekä asiakkaan toiveiden kunnioittamisesta. Vuonna 2009 Laurell työllisti jo yli 50 henkilöä; leipureita, kondiittorimestareita, kondiittoreita, kahvilamyyjiä, autonkuljettajia, puhelinmyyjiä... Laurellin tähän asti pitkäaikaisin työsuhde on Cafén kahvilanvetäjällä, joka on ollut Laurellilla jo kunnioitettavat 43 vuotta.
Vuonna 2000 Laurell Oy kutsuttiin valtakunnalliseen Hyvä Konditoria -ketjuun, johon kutsutaan alueensa johtavia konditoria-alan yrityksiä.
Nykyisin Laurell Oy:n omistaa Heikki Kokko, Sanni Kokon nuorin poika. Heikki johtaa liiketoimintaa yhdessä vaimonsa Sari Kokon kanssa. Heikki on itse myös kondiittorimestari.